Historiikin esipuhe

Teksti: Esa #325 Pohjanheimo

Keväällä 2025, kun olin aloittanut kerhon presidentin pestissä, mieleeni tuli, että kun kerho täyttää 15 vuotta vuonna 2026, niin se pitää jotenkin huomioida. Yksi ajatukseni oli, että voisi koota kerhon toiminnasta pienen historiikin. Kerhon toiminta olisi sen ansainnut ja olisihan se mukavaa luettavaa sekä vanhoille että uusille jäsenille. Vanhoille nostalgiaa ja uudemmille perimätietoa siitä, miten kerho sai alkunsa ja mitä vaiheita matkaan on sisältynyt.

Pari viikkoa oman pohdintani jälkeen puhuin Stigun (kaiken alku ja juuri – jäsen #1) kanssa puhelimessa ja siinä yhteydessä Stigu sanoi puhelun lopussa, että pitäisikö kirjoittaa kerhon historiaa talteen. Jos kaksi miettii samaa ideaa toisistaan riippumatta, niin täytyyhän siinä olla jotain. Tämän jälkeen puhuimme aiheesta Tero Surakan #5 kanssa innostuneessa hengessä ja kesän lopulla ehdotin hallitukselle, että tällainen hanke käynnistetään. Yksimielisellä hyrinällä näin päätettiinkin.

Työtä tekemään valittiin syksyllä työryhmä, johon kuuluivat Tuija Virtanen, Tero Surakka, Kimmo Kostekivi, Thomas Berlin ja minä. Suunnitelma ja myöhemmin tekstit olivat myös koko hallituksen kommentoitavana. Perusidea oli tuottaa tarina 15 vuodesta, joka tietysti sisältää vuosilukuja ja luetteloita, mutta olisi ensisijaisesti kertomus kerhon toiminnasta. 

Tero (jäsen #5) on ollut Wulkku alusta alkaen ja Teron teksteissä onkin sekä paljon tietoa että osallistujan näkemystä. Pieni lintu kertoi myös, että Minna Surakka (#6) on antanut merkittävän panoksen Teron tuottamiin teksteihin – kiitos siis myös Minnalle. Tietoa on paljon myös dokumenteissa (pöytäkirjat ja toimintakertomukset), joita itse kävin läpi. Lisäksi haastattelin kahta kerhon aiempaa presidenttiä Vesa Nurmista #27 ja Jarmo Koskea #161 sekä lähetin satunnaisotannalla kyselyn jäsenille. Lämmin kiitos sekä haastatelluille pressoille että kyselyyn vastanneille. 

Historiikki ei ole pelkkää tekstiä. Kuvat siihen on koonnut Thomas Berlin #299, joka muutenkin vastaa kerhon Galleriasta. Päätimme tehdä painotuotteen sijasta nettijulkaisun, joten sen viimeisen silauksen eli julkaisemisen toteutuksesta vastaa webmasterimme Kimmo Kostekivi #505. Iso kiitos Kostenbaumille ja Thomakselle.

Sähköinen julkaiseminen on kustannustehokas ratkaisu. Rahan rinnalla tätä julkaisumuotoa puoltaa helppo jakelu eli linkki liikkeelle ja julkaisu leviää. Edelleen sähköinen julkaisu on päivitettävissä mahdollisten virheiden osalta ja kokonaisuutta voi päivittää vaikka vuosittain.

Hyvä lukija, toivottavasti historiikin lukeminen on vähintään yhtä palkitsevaa kuin sen tekeminen. Jos lukiessasi huomaat tekstissä virheitä tai selkeitä puutteita, niin lähetä minulle sähköpostia. Teemme palautteen perusteella päivityskierroksen syksyllä 2026. 

Lukemisen iloa, turvallista ajoa ja mukavia vulkaanitapaamisia toivottaen,

Esa Pohjanheimo #325
Presidentti 
Vulcan Riders Finland ry