Vulcan Riders Finland ry:n perustaminen ja ensimmäinen toimintavuosi
Teksti: Tero #5 Surakka
Verkostoituminen. Yhteisöllisyys. Yhdessä tekemisen ilo. Nämä olivat ne kolme asiaa, jotka potkaisivat liikkeelle Vulcan Riders Finland ry:n (VRF) perustamisen vuoden 2011 alussa.
Ajatus uuden kerhon perustamisesta syntyi toisen ns. merkkikerhon, Yamaha Custom Club Finlandin (YCCF), toiminnassa mukana olleiden tuttavien kanssa suunnilleen samoihin aikoihin. Olin tutustunut Stig (#1) ja Kristiina (#2) Lindströmiin sekä Sauli (#3) ja Arja (#4) Krögeriin YCCF:n toiminnan ja tapahtumien yhteydessä. Lindströmit ja Krögerit olivat olleet mukana YCCF:n toiminnassa jo useita vuosia, kun taas minä (#5) löysin YCCF:n vasta vuonna 2008, kun aloitimme vaimoni Minnan (#6) kanssa moottoripyöräilyn Yamaha Dragstarilla.
YCCF:n hyvin organisoitu ja monipuolinen toiminta kotimaassa oli tehnyt vaikutuksen koko kuusikkoon. Lisäksi kansainvälisiin Yamaha Custom Club -kokoontumisiin osallistuminen oli tuonut tuttavuuksia muistakin maista, ja Stig oli toiminut kansainvälisten asioiden hoitajana YCCF:ssa.
Kesän 2010 ja sen jälkeisen talven aikana Lindströmit, Krögerit ja me olimme vaihtaneet Yamahat Kawasakeihin. Syynä tähän oli lähinnä pyöriemme käyttötarkoitus eli mp-matkailu. Kawasakit (VN 1600 ja VN 1700 Tourer) tarjosivat uudempaa tekniikkaa ja lisää matkustusmukavuutta verrattuna edeltäviin Yamahan Wildstareihin ja Dragstariin. Elettiin myös aikaa, jolloin moottoripyöräily oli melkoisessa nosteessa merkeistä riippumatta.
Koska olimme huomanneet merkkikerhon tuomat hyödyt kuten mm. EAK-toiminnan, kansainväliset tapaamiset, yhteisöllisyyden ja teknisen tuen, olimme kukin tahoillamme alkaneet etsiä Kawasaki Custom -kerhoa Suomesta. Useiden internetissä olleiden keskustelupalstojen selailu paljasti, ettei sellaista vielä ollut Suomessa. Monella muulla merkillä oli, mutta ei Kawasakilla. Vuoden 2011 alussa Stigun oli soittanut Saulille kysyäkseen, että olisiko kiinnostusta lähteä perustamaan tällaista yhdistystä. Ja liki samoihin aikoihin minä soitin Saulille samasta asiasta. Jännä yhteensattuma!
Näiden parin puhelun jälkeen aloimme kysellä moottoripyöräilyyn keskittyneillä keskustelupalstoilla Kawasakin customeilla ajavien motoristien kiinnostusta oman yhdistyksen perustamiseen. Parhaiten ehdotus otti tuulta alleen Väinämöiset-keskustelupalstalla ja Custom Union -sivustolla, jonka kautta saimme ensimmäiset tulevat jäsenemmekin. Mr. Beet -nimimerkillä esiintynyt Pete Kumpula oli ensimmäinen kuuden perustajajäsenen jälkeen liittynyt jäsen (eli #7) ja hänestä tuli sittemmin ensimmäinen jäsensihteerimme. Custom Unionin keskustelupalstalta löytyi myös Flamen-nimimerkillä esiintynyt motoristi, jonka aikaisemmin kavereilleen järjestämästä Volcanalia-nimisestä tapaamisesta tuli Vulcan Riders Finlandin vuosittainen päätapahtuma.
Samaan aikaan kun minä myllytin uuden yhdistyksen perustamista Custom Unionilla, Stigu selvitteli mahdollisuutta päästä mukaan kansainvälisen Vulcan Riders Associationiin (VRA)*. Tuolloin VRA:n kansainvälisenä presidenttinä toimi ruotsalainen Lasse Lähn, joten lähtökohdat Suomeen perustettavan VRA-chapterin perustamiseen oli yllättävän vaivattomat. Muutaman Stigun ja Lassen välisen puhelun ja sähköpostin jälkeen Vulcan Riders Finlandin perustaminen alkoi olla toteuttamista vaille valmis.
*Vulcan Riders Association (VRA) on vuonna 1996 perustettu maailmanlaajuinen organisaatio, johon kuuluu vuoden 2026 alussa noin 30 chapteria eri puolilta maailmaa.
Vulcan Riders Finland ry perustettiin Naarajärvellä huhtikuun 9. päivä 2011. Stigu valittiin puheenjohtajaksi, Sauli varapuheenjohtajaksi, Arja rahastonhoitajaksi ja minut hallituksen sihteeriksi. Vaikka Kristiina ja Minna olivat perustajajäseniä, heitä ei tarvinnut nimetä vastuutehtäviin. Sovimme samalla, että mainostamme juuri perustettua yhdistystä mahdollisimman paljon em. keskustelupalstoilla ja järjestämme tapaamisen asiasta kiinnostuneille Lahdessa järjestettävän Hymyilevän motoristin kevätpäivä -tapahtuman yhteyteen toukokuun 28. päivä 2011.
Lahden tapaaminen oli onnistunut. Saimme seitsemän uutta jäsentä, joista löytyi halukkaita myös tuoreen yhdistyksen tärkeisiin vastuutehtäviin. Pete Kumpula aloitti jäsensihteerinä ja Aki Virtanen webmasterina. Puheenjohtaja Stigun selvityksen mukaan meillä oli nyt lupa käyttää Vulcan Riders Associationin logoja ja niistä muokattavia kansallisia merkkejä. Tapaamisessa todettiin, että emme näe tarpeelliseksi hankkia VRF-selkämerkkiä, vaan pitäydytään maltillisessa vasempaan rinnukseen ommeltavassa kangasmerkissä. Kerhotunnuksella varustetun paidan kehittely sai myös hyvän vastaanoton, joten sellaisen suunnittelu aloitettiin välittömästi.
Hymyilevän motoristin kevätpäivän yhteydessä pidetyssä hallituksen kokouksessa päätimme myös VRF:n ensimmäisen Volcanalian järjestämisestä 19.‒21.8.2011 Tammelassa. Ilmeisesti VRF:n perustaminen oli vastannut kysyntään, sillä Volcanalian yhteydessä pidetyssä hallituksen kokouksessa hyväksyttiin jäsenet jäsennumeroon 42 asti.

Tammelassa järjestetyssä Volcanaliassa sai alkunsa myös VRF:n perinteeksi muodostunut neppis-kisa, sillä jäsensihteerimme Pete oli hankkinut muutaman neppis-auton illanviettoa varten. Pete esitteli lyhyesti neppiksen säännöt, rakensi kilparadan, opetti muutkin neppaamaan ja illan ohjelma oli valmis! Neppis oli varmasti suurimmalle osalle osallistujista täysin uusi laji, mutta päätös ottaa kisa Volcanalian ohjelmaan jatkossakin oli yksimielinen. Neppis-kisasta on tullut Volcanalian pääohjelmanumero, johon on saatu henkilökohtaisten palkintojen lisäksi Anssi Laitalan (#22) lahjoittama upea kiertopalkinto.



Jäsenmäärän kasvu jatkui ensimmäisen toimintavuoden aikana Volcanalian jälkeenkin, sillä jäsenet 43‒57 hyväksyttiin vuoden 2011 viimeisessä hallituksen kokouksessa 26. marraskuuta. Samassa kokouksessa päätettiin järjestää yhteismatka vuonna 2012 järjestettävään kansainväliseen VRA-kokoontumiseen Fredrikstadiin, Norjaan. Tuolle elokuun alussa järjestetylle matkalle osallistui 15 VRF:n jäsentä ja matkan suunnittelusta vastasi Sauli. Fredrikstadissa pidetyssä VRA:n presidenttien kokouksessa Vulcan Riders Finland, eli VRA:n Chapter 358, otettiin virallisesti mukaan VRA:n jäseneksi.
Toinen merkittävä asia vuoden 2011 viimeisessä hallituksen kokouksessa oli ottaa vastaan Kawasakien maahantuoja Sumekon tarjous päästä esittelemään VRF:n kerhotoimintaa heidän osastolleen vuoden 2012 MP-messuilla. Stigu toimi yhteyshenkilönä Sumekon suuntaan, ja Pete Kumpula ja Vesa Nurminen huolehtivat vapaaehtoisten kerholaisten värväyksestä ja työvuorojen jakamisesta. Yhteistyö Sumekon kanssa jatkui myös vuosien 2013‒2016 MP-messuilla. VRF:n toiminnan esittelemisen lisäksi yhteistyö helpotti vulkaanien tapaamista mp-messuilla ja pystyimme myös myymään kerhotuotteita suoraan jäsenillemme. Lisäksi pystyimme jakamaan kokemuksiamme Sumekon osastolla olleista Kawasakin customeista.
Vulcan Riders Finland ry:n ensimmäinen toimintavuosi oli menestyksekäs, sillä Mikkelin Visulahdessa järjestettyjen vuoden 2012 Toukoajojen yhteydessä pidetyssä hallituksen kokouksessa hyväksyimme jo 94. jäsenen, ja olimme saaneet vuoden 2012 vuosikokouksessa yhdistyksen hallitukseen uusia jäseniä ympäri Suomea. Tästä oli hienoa jatkaa! Let the good times roll!
