Puheenjohtajan pulinaa

HEI Lajitoverit

VRF toinen toimintakausi alkaa olla takanapäin ja moni on puunannut pyöränsä
talviteloille. Taakse on jäänyt paljon yhteistä aktiivista ja hauskaa tekemisen
meininkiä, niitä on mukava muistella tulevan talven pakkasissa.

  • Moottoripyörämessut helmikuussa, missä olimme Kawasakin-osastolla innokkaalla joukolla esittelemässä VRF -kerhomme toimintaa ja jaoimme myös tietoa kokemusasiantuntijoina pyöristämme.
  • Vuosikokous pidettiin Lahdessa, paikalla mukavasti porukkaa. Tutustuimme  Lahden moottoripyörämuseoon, yhteinen illallinen sekä yhteiset yömyssyt ja kaikilla oli niin mukavaa.
  • Toukoajo Visulahdella, ajokaudenavaus, Custom-pyörät.
  • Elokuussa osallistuimme kansainväliseen VR- ralliin Norjassa. Matka taittui  yhmäajona mukavasti ja turvallisesti. Rallissa kerhon johto solmi tärkeitä suhteita eri maiden toimihenkilöihin, kuten myös kaikki muutkin mukana olleet kerholaiset saivat uusia henkilökohtaisia suhteita eri maiden vulcanisteihin. Kansainvälinen Vulcan Riders Assosiation toivotti Suomen tervetulleeksi mukaan yhteistoimintaan.
  • Jäsenillä on ollut paikallisia tapaamisia ympäri maata kesän ajan.
  • Kerho osallistui Kirjavan kierrokseen.
  • Kerhon oma Vulcanaalia Sulkavalla, paikalla mahtavasti osallistujia, ryhmäajo, huikeat mutkatiet ja maisemat.
  • 17.11.2012 pidämme Helsingissä ajokaudenpäättäjäiset, kaikki innolla mukaan, muistellaan mennyttä kautta ja tottakai kehitellään tulevaa.

Voimme olla toimintaamme tyytyväisiä, tapaamisia on ollut paljon ja ajettu tuhansia
kilometrejä. Minä olen ainakin viihtynyt meidän toimintarikkaissa tilaisuuksissa,
tunnelma on ollut hieno ja ihmiset iloisia.

Kerhon jäsenmäärä on huimassa kasvussa, tällä hetkellä on jo yli 120 jäsentä. Kerhon ”toimihenkilöt” ovat olleet ahkeria ja kerhon tila on hyvä, kiitos heille kerhon
eteen tehdystä työstä. Kerhotuotteita on jo kivasti tarjolla ja lisää tulee tarpeen ja
tuotekehittelyn myötä.

Näissä tunnelmissa jatketaan edelleen.

Terveisin PJ Stigu

Aki

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.